Me haastattelemme yleensä ihmisiä, jotka ovat tottuneet puhumaan medialle. Aina välillä tielle sattuu joku neitsyt, jolle kokemus on se jännittävä eka kerta. Yleensä lupaan olla hellä ja piilottaa heidän tekemänsä mokat julkisuudelta.

Välillä vähän väsyttää. "Juu hei tässä Ripe Rapanen Jokapojan Radiosta terve, saisko haastattelun?" Haastateltava lupautuu, mutta on lentää selälleen, kun toimittaja saapuu paikalle nauhurin kanssa. "Siis ei kai tätä nauhoiteta?". No ei tietenkään, puhutaan jutut ja kerron sitten suusanallisesti yleisölle, mitä mieltä olit.

Joskus haastattelu on kesken, kun vastapuoli äityy mylvimään: "Siis meneekö tää suorana?" Toivottavasti ei, ettet vaikuta höperöltä.

Mielenkiintoinen tapaus sattui taannoin. Kollega oli jututtanut erästä tieteentekijää radiota varten. Tyyppi oli halunnut saada omat kommentit litteroituna sähköpostilla voidakseen tarkistaa ne. Kollega empi, mutta suostui. Hetken päästä haastateltava ilmoitti, että hän haluaa ottaa ensimmäisen vastauksen uusiksi, sillä siinä oli liikaa niinku- ja tota-täytesanoja. Muut vastaukset olisivat kelvanneet. Kollega ilmoitti, ettei toimituksessa ole aikaa kaikenlaiseen kekkalointiin.

Vakuutan aina omaa suoritustaan päivitteleville haastateltaville, että ihan hyvin meni. Sitten editissä leikkaan kommenteista ylimääräiset jankuttamiset ja huokailut pois. Myöhemmin haastateltava voi todeta olleensa aika etevä radiossa.

-Lane